Että mä tunnen itseni idiootiksi.

Aloin lauantai-iltana kirjoittaa uutta ficciä, ja vuorokauden aikana sain siihen melkein kuusi osaa valmiiksi. Finissä mulla on tällä hetkellä neljä, ja lisää pistän ehkä jossain vaiheessa kuutoseen asti, mutta jatkosta en tiedä.

Kuusi osaa vuorokaudessa kuulostaa tosi paljolta, ja sitä se on perkele. 20 sivua vuorokaudessa, se on oikeasti vähän helvetin paljon kun ottaa huomioon, että mun normaali tahti on maksimissaan viisi. Ja sen takia mä alan olla vähän loppuun palanut tän kanssa, mä olen stressannut tästä niin vitun paljon, että normaali keskivertoficcari ei stressaa sen vertaa edes 20-osaisesta ficistä.

On vittumainen itseinhopuuska taas. Ja vitutus. Ihmiset (mm Kaura ja Poppa, tykkään teistä <3) hokee, että mä olen hyvä kirjoittamaan, mutta vittukun se ei ole totta. Tai mistä mä tiedän, olen aina aliarvionut itseni, mutta ihan sama, se vituttaa, että ne hokevat sitä koko ajan. Se ficci on tasan paska, että joo kivaa. Mä inhoan sitä ja itseäni ihan tasapuolisesti, tekisi mieli istua lattialle, takoa nyrkeillä sitä ja kirkua niin kovaa ja korkealta, että ikkunat menee rikki. Oikeasti, vittumaista.

Ää, oon nyt koko viikonlopun kuunnellut koko ajan My chemin vanhempaa ja Aidenia, sopii loistavasti tänhetkiseen olotilaan, sen verran angstittaa. Skylines and turnstilesia by My Chemical Romance ei edelleenkään tule kuunneltua, koska aina kun sitä kuuntelen, alan/alan melkein itkeä. Helvetti.