Vittumaista tosiaan.

Mä muistan, kun vielä kesällä valitin sitä, miten finissä on niin vähän Frerardifictionia. Silloin siellä ei pyörinyt juuri muita kuin nää hyvät Ashtray, Raesokeri, Socker Smulan, April9th ynnä muut, joiden ficcejä luin 24/7, mutta tarjonta oli erittäin köykäinen, eihän kukaan heistä voinut taipua kirjoittamaan niin paljoa kun mä olisin voinut lukea. Silloin olisin ollut valmis maksamaan mitä tahansa, jos saisin Frerardia käden jokaiselle sormelle, ja vaikka varpaallekin.

Mutta nyt kun niitä todellakin kukkii niin paljon, että saisin lukea niitä päivät pääksytysten ja silti olisi vielä lukematonta, mä en ole tyytyväinen. Ne on kaíkki aika samasta kynästä kirjoitettuja, samanlaisia perusjuonella, Frank tulee Newarkiin ja se ja Gee ihastuu ja ah kaikki on hyvin. Se ei ole kauhean kivaa, trust me, sillä niihin kyllästyy todella nopeasti. Sen sijaan, että tuottaisivat monta samanalsita ficciä, voisivat keskittyä yhteen ja erilaiseen. Ei pelkästään lukian kannalta hyvä juttu, vaan myös kirjoittajan. Siinä oppii tekemään juonta, väistelemään kliseitä ja muutenkin rikkaampaa kieltä kuin silloin, kun käyttää vain aiemmista ficeistä löydettyjä sananparsia.

Itekin kyllä syyllistyin tähän samaan massaficcailuun. Mun ensimmäinen Frerardini - en halua muistella sitä. Kamala, nätisti sanottuna, menee tasan näiden suuntaviivojen mukaisesti, ja on aivan kauheaa. SIlloin se tuntui niin erilaiselta, niin upealta, niin omanlaiselta, mutta nyt kun vähän vilkuilee läpi, huomaa, että se on tasan niin massa kuin vaan voi olla. Hyi helvetti, se on huono.

Nyt maisa menee nukkumaan ennen kuin nukahtaa (uuden) läppärin päälle. Heipparallaa.